Toimintamme poikkeustilanteessa

Maailmalla vallitseva pandemiatilanne vaikuttaa myös yhdistyksemme toimintaan. Kaikki suunnitellut tilaisuudet on jouduttu toistaiseksi peruuttamaan. Avustustoimintamme ja muu yhteydenpito yhteistyötahoihimme Israelissa jatkuu kuitenkin tiiviinä kokoontumisrajoituksista huolimatta. Israelissa on hyvin toisenlainen tilanne koronarajoitusten suhteen kuin täällä Suomessa. Monet yhteistyötoimijamme ovat pystyneet siellä jatkamaan toimintaansa ja mukauttaneet sitä hyvin luovasti kulloisiinkin rajoituksiin. Tämän vuoksi meidän apumme ja rukouksemme heidän toimintansa puolesta ovat edelleen yhtä ajankohtaisia. Jatketaan työtä yhdessä rintamassa heidän kanssaan ja siunataan Israelia. ”Ensi vuonna Jerusalemissa” sopii toivotukseksi tähänkin tilanteeseen.

Israelin Ystävyysseuran vuosikokous Tampereella

Risto HuvilaIsraelin Ystävyysseuran vuosikokous Tampereella  Kalevan kirkon alasalissa la 29.2.2020 klo 13. Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Väliajalla kahvitarjoilu, kirjamyynti, arpoja leirityön hyväksi.

klo 15 Israel-juhla

Risto Huvila, Israel profetiassa ja historiassa – diasporasta juutalaisvaltion syntyyn.

Musiikkia Kari Anttila.

Risto Huvila on Israelin historiaan perehtynyt luennoitsija ja kirjoittaja kotimaisilla ja ulkomaisilla foorumeilla. Risto toimii myös Suomi-Israel yhdistysten liiton puheenjohatajana ja Holokaustin uhrien muisto ry:n varapuheenjohtajana.